Hyvinvointia, osallisuutta ja pärjäämistä
Elämme suurien muutosten aikaa. Tiedotusvälineiden kautta muodostuu uhkakuvia, jotka vaikuttavat hyvinvointimme kokemuksiin, arjessa pärjäämiseen ja tulevaisuuden suunnitelmiimme. Muutokselle on ominaista nopeat liikkeet sekä alituinen liike, usein siihen liitetään haasteita, uhkakuvia tai epävarmuutta.
Muutos on myös mahdollisuus rakentaa uudenlaista toimintatapaa, yhteistyötä ja löytää uusia resursseja. Maakunnallisesti ja valtakunnallisesti on käynnistynyt useita uuden rahoituskauden (esr+) hankkeita, joiden keskiössä on yhteiskehittäminen, yhteistyö ja osallisuus.
Yhteisöllinen toiminta ja entistä painottuneemmin yhteistyön tarve näyttäisi nyt olevan signaali jostain uudesta, mutta samalla niin tutusta tavasta toimia. Yhteiskehittäminen on noussut keskeiseksi toimintamalliksi eri toimijoiden välille, sillä siinä mukaan otetaan niin ammattilaisia organisaatiorajat ylittäen kuin kuntalaisetkin. Yhteiskehittämistä tapahtuu sosiaali- ja terveysalantoimijoiden kesken sekä kuntien ja hyvinvointialueen välillä ja se lisää eri ikäisten kuntalaisten ja kaupunkilaisten osallisuutta.
HOP hyvinvointia, osallisuutta ja pärjäämistä -hanke on osaltaan vahvistamassa sekä rakentamassa yhteisölliseen toimintaa perustuvaa työskentelytapaa ja toimintaa, jolla voidaan luoda luottamusta, toivoa ja pärjäämistä. Osallisuuden kautta asukkaiden ja palvelujen tuottajien vuoropuhelua ja yhdessä tekemistä tehdään sujuvammaksi ja näkyvämmäksi. Kumppanikunnissa on käynnistetty ja käynnistetään yhteiskehittämistä, jossa vahvistetaan paikallista yhteistyötä systeemistä työotetta hyödyntäen. Kokeilevassa ja ratkaisukeskeisessä yhteiskehittämisessä huomioidaan jokaisen kumppanikunnan omat tarpeet. Ensimmäiset työpajat ovat käynnistyneet kevään 2024 aikana ja jatkuvat syksyllä.
HOP-hankkeessa toimintaa on käynnistetty tutkimuksellisella nykytilan kartoituksella selvittäen Pohjois-Pohjanmaan kuntalaisten hyvinvointia, osallisuutta ja pärjäämistä. Tiedonkeruuta on jatkettu yhteistyökuntiin kohdennetulla Pärjääminen ja toimiva arki -kyselyllä. Yhteistyökuntamme ovat Vaala, Nivala, Ii ja Pudasjärvi. Kyselyn avulla selvitämme näiden kuntien asukkaiden hyvinvointiin, osallisuuteen ja arjessa pärjäämiseen liittyviä kokemuksia. Kyselytutkimus tuottaa tärkeää tietoa asukkaiden arjessa selviytymisestä. Alustavia tuloksia saamme ennen kesälomia ja tarkempaa raporttia loppu vuoden 2024 aikana.
Osallisuutta vahvistetaan yhteistyössä Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (Posken) ja kehittäjäasiakkaiden kanssa. Syksyllä 2024 järjestetään yhteistyössä kehittäjäasiakasvalmennus, jonka kautta saamme Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueelle uusia kehittäjäasiakkaita. Kehittäjäasiakkaat tuovat oman kokemuksensa myötä arvokasta tietoa asiakkaan näkökulmasta palvelujärjestelmän tai palvelun kehittämiseen, jota ammattilaiset eivät pysty yksinään tuottamaan. Kehittäjäasiakastoiminta on yksi osallisuutta vahvistava ja edistävä tapa toimia hyvinvointialueilla ja kunnissa. Valmentamalla lisää kehittäjäasiakkaita, jotka toimivat yhteistyössä ammattilaisten kanssa saamme aikaan paremmin toimivia palveluita tulevaisuudessa.
Osaamisen vahvistaminen ammattilaisten taitoja kehittämällä lisää mahdollisuuksia taloudellisen hyvinvoinnin ja pärjäämisen puheeksi ottamiseen erilaisissa palveluissa. Teemme yhteistyötä Takuusäätiön kanssa, ja haluamme osaltamme tuoda yhteistyössä esille erilaisia työvälineitä tutuksi rahasta puhumisesta. Syksyllä 2024 on tulossa seminaari aiheeseen liittyen.
HOP-hankkeen blogissa tuomme esiin hankkeessa esiin nousseita ajankohtaisia asioita, hankkeen toimintamalleja sekä myös terveisiä kuntalaisilta ja yhteistyökumppaneilta. Kerromme blogissa hanketyössä esiin tulleita havaintoja ja ilmiöitä sekä nostamme esiin konkreettisia asioita hanketyön arjesta.
Tervetuloa seuraamaan blogejamme myös tulevaisuudessa!
Kirjoittajina HOP-tiimiläiset Maire, Jaana ja Ulla.